STP:n työympäristö- ja työsuojelupoliittinen ohjelma

1. TYÖYMPÄRISTÖ JA TYÖSUOJELU SUOMESSA

Monet arviot työolosuhteista ja niiden muutoksista osoittavat, että 1970-luvulla alkanut osittain myönteinen kehitys kääntyi 1980- ja 1990-luvuilla pysähdykseksi ja siitä eteenpäin monilla osa-alueilla selväksi taantumaksi. Joitain perinteisiä ongelmia oli saatu poistetuksi esimerkiksi tekniikan kehittymisen avulla, mutta samaan aikaan oli myös syntynyt uusia kielteisiä haittatekijöitä ja työelämän muutoksia. 2000-luvulle tultaessa ja aina tähän päivään asti esimerkiksi EU:n toiminnasta johtuen vaikeudet ovat kietoutuneet toisiinsa ja lisääntyneet. Työsuojelutoimenpiteet eivät ole pysyneet mukana työelämän kansainvälistymisessä, vaan ovat jääneet jälkeen siltäkin osin ajan vaatimuksista.

Työtapaturmien ja työperäisten sairauksien määrää ei ole saatu oleellisesti vähenemään.

Kemialliset ja fysikaaliset vaaratekijät ovat lisääntyneet työpaikoilla.

Psyykkisen kuormituksen haitat ovat yhä vakavampi ongelma.

Automaatiota ja rationalisointia on käytetty työtahdin kiristämiseen eikä työn keventämiseen. Nämä ovat johtaneet myös työvoiman vähentämisiin.

Työvoiman vähentämistoimenpiteet ja yksintyöskentelyn lisääntyminen ovat johtaneet usein vakaviin seurauksiin.

Häirintä ja syrjintä työpaikoilla ovat lisääntyneet ja saaneet uusia muotoja.

Työturvallisuuden kannalta on useita riskiryhmiä: rakennustyöläiset, terveystyöntekijät, teollisten pientyöpaikkojen työntekijät, kuljetustyöntekijät jne..

Maahanmuuttajatyöntekijöiden kohtelu on ollut syrjivää ja joissakin tapauksissa myös erittäin räikeää.

Työntekijöiden ja toimihenkilöiden itselleen valitsemien työsuojeluvaltuutettujen lakisääteisiä oikeuksia ja toimintavaltuuksia ei ole kunnioitettu.

Työsuojelulainsäädäntöä ja alempiasteisia säädöksiä rikotaan yleisesti. Viranomaisvalvonta ei ole aukotonta eikä havaittuihin rikkomuksiin puututa riittävän tehokkaasti ja kattavasti.

Muun muassa näiden ongelmien poistamiseksi ja vähentämiseksi tulee yleisesti ja työpaikkakohtaisesti ryhtyä päättäviin toimenpiteisiin. Työsuojelua koskevilla toimintaohjelmilla voidaan tukea ja suunnata työntekijä- ja toimihenkilöpuolen omaehtoista toimintaa.

Työnantajien vaikutusvalta työsuojeluhallinnon harjoittamassa säädösvalmistelussa sekä työpaikkojen työsuojeluvalvonnassa on lisääntynyt ja haitannut näiden tehtävien tehokasta ja tuloksellista edistämistä. Työsuojeluhallintoon kuuluvien sosiaali- ja terveysministeriön (STM) työsuojeluosaston ja viiden aluehallintoviraston

työsuojelun vastuualueiden toiminta on etääntynyt monessa suhteessa työpaikkojen jokapäiväisistä ongelmista. Se on suuntautunut yhä enemmän konkreettisten epäkohtien tehokkaan valvonnan sijasta työpaikkojen linja- ja työsuojeluorganisaatioiden ohjaamiseen. Tarkastusmääriä on jatkuvasti lisätty, mutta tarkastusten laatu ja tuloksellisuus ovat tämän seurauksena kärsineet. Asiantuntemus on samalla vaarantunut.

Ammattiyhdistysliikkeen työsuojelutoiminnassa on havaittavissa suurelta osin samanlainen toimintatapojen muutos. Koulutusta ja valistusta harjoitetaan, mutta varsinaista työpaikka- tai toimialakohtaista kamppailua konkreettisista uudistuksista ei juuri tueta. Työmarkkinajärjestöjen välisillä sopimuksilla on sidottu liittojen ja niiden työsuojelutoimitsijoiden kädet, vaikka monilla näistä olisikin halua ja pyrkimystä oikeiden asioiden parissa työskentelyyn. Työpaikoilta esitettyjä vaatimuksia työsuojelun kehittämiseksi ei edellä mainituilla tahoilla ole riittävästi otettu huomioon, työnantajapiireistä puhumattakaan.

Työllisyyden heikkeneminen on entisestään lisännyt työsuhdeturvan merkitystä. Lomautukset ja joukkoirtisanomiset lamauttavat työntekijäin ja toimihenkilöiden aktiivista toimintaa parempien työolojen puolesta.

Työnantajavaltaa vastaan on työtätekevillä asetettavana oma joukkovoimansa. Muutos ei ole mahdollinen ilman työntekijöiden omaa joukkomittaista, järjestäytynyttä toimintaa, joka suuntautuu pääoman vallan rajoittamiseen. Tämä on tuloksellisen työsuojelutoiminnankin lähtökohta.

2. TYÖOLOT TYÖNTEKIJÖIDEN VALVONTAAN

Työsuojeluvaltuutettujen tulee tehokkaasti ja aina tarvittaessa käyttää lakisääteistä oikeuttaan vaarallisen työn keskeyttämiseksi. Sama koskee työntekijäin oikeutta kieltäytyä vaarallisesta työstä ilman, että se tulkitaan "työstä kieltäytymiseksi". Työnantajapuolen tulee kunnioittaa näitä oikeuksia ja niiden käyttämistä sekä ryhtyä viipymättä tällaisten tapausten vaatimien työolosuhteiden korjaamiseen.

Työsuojeluvaltuutetuilla tulee olla riittävästi vapaa-aikaa varsinaisista työtehtävistään voidakseen kiertää työpaikalla ja -kohteissa haastattelemassa työntekijöitä ja selvittämässä näiden esille tuomia ongelmia. Aikaa tarvitaan myös työsuojelulainsäädäntöön, -normeihin ja muuhun työsuojelutietouteen tutustumiseksi. Nykyiset ajankäyttösopimukset ovat alimitoitettuja näiltä osin.

Työtilojen- ja prosessien suunnittelussa ja uusimisessa tulee työntekijöillä olla riittävät vaikutusmahdollisuudet.

Työsuojeluvaltuutetun ja työsuojeluvaravaltuutetun irtisanomissuojan on oltava ehdoton.                                                                                                                                                                                                         

Työsuojeluvaltuutetuilla, -varavaltuutetuilla sekä työsuojelutoimikuntien työntekijä- ja toimihenkilöjäsenillä tulee olla oikeus kokoontua työaikana käsittelemään työympäristö- ja työsuojeluasioita. 

3. TYÖSUOJELUN VIRANOMAISVALVONTAA TEHOSTETTAVA

Työnantajajärjestöjen edustus on poistettava työsuojeluhallintoa ja Työterveyslaitosta ohjaavista organisaatioista. Tällaiset korporatiiviset neuvottelukunnat voitaisiin muutenkin lakkauttaa tarpeettomina.

STM:n työsuojeluosastolle tulee saada lakisääteinen oikeus antaa sitovia työsuojelunormeja.

Työpaikkojen yleisistä olosuhteista, koneista, laitteista, aineista ja työmenetelmistä sekä työtiloista ja rakenteista on julkaistava selvät ja yksityiskohtaiset, työnantajaa, valmistajaa ja maahantuojaa velvoittavat työturvallisuusmääräykset. EU-direktiivien ohella on oltava oikeus antaa kansallisia määräyksiä kaikista tarvittavista työympäristöön ja työsuojeluun liittyvistä aiheista.

Kaikki koneet, laitteet, aineet ja työvälineet, jotka voivat aiheuttaa vaaraa työntekijän terveydelle on saatettava ennakkovalvontaan myös kotimaisella tasolla. Pelkät ulkomaiset EU-vaatimustenmukaisuusvakuutukset ja CE-merkinnät eivät takaa riittävää turvallisuutta. Tämän tulee koskea myös henkilökohtaisia ja muita suojavälineitä niiden laadun varmistamiseksi.

Aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueiden tarkastustoiminta tulee palauttaa lähelle työsuojelupiirien aikaista toimintamallia, jolloin pääpaino oli työpaikkojen konkreettisiin epäkohtiin puuttumisessa valvontaviranomaisen keinoin. Työsuojelun valvontalainsäädännön tarjoamat toimenpidemahdollisuudet on otettava huomattavasti nykyistä laajempaan ja jokapäiväisempään käyttöön. Pakkokeinoja ei tule säästellä työpaikkatarkastusten yhteydessä ja olosuhteiden jälkivalvonnassa. Vastuualueiden kokoa tulee pienentää vastaamaan entisten työsuojelupiirien aluejakoa. Tarkastajamäärää ja muuta henkilökuntaa on lisättävä tarkastusten kattavuuden parantamiseksi ja laadun säilyttämiseksi.

Tilaajavastuukysymysten valvontaa tulee tehostaa tarkastusresursseja ja koulutusta lisäämällä. Aliurakointiin ja "ketjutukseen" tulee puuttua niillä toimialoilla, missä tällainen on yleistä. Työturvallisuus- ja työsuhdeasiat ovat usein täysin laiminlyötyjä näissä työskentelymuodoissa. Työsuojeluvastuuta ei tunnu olevan millään osapuolella - varsinkaan vakavan työtapaturman sattuessa.

Työnantajat, valmistajat, maahantuojat ja kiinteistönomistajat on saatettava oikeudelliseen vastuuseen työolojen epäkohdista ja muista työsuojelun laiminlyönneistä. Harmaa talous tuottaa runsaasti myös työoloihin ja työsuojeluun

liittyviä epäkohtia. Tähän tulee puuttua tehokkaasti. Eri oikeusasteiden tulee ottaa päätöksissään käyttöön lainsäädännössä määritellyt rangaistusasteikot kokonaisuudessaan. Esimerkiksi työturvallisuuslaki ja rikoslaki mahdollistavat aina vuoden mittaiseen ehdottomaan vankeuteen tuomitsemisen, mutta yleisin seuraamus vastuuhenkilöille on käytännössä kuitenkin vain muutamia kymmeniä päiväsakkoja. Näin kuolemantuottamuksiin ja työturvallisuusrikoksiin syyllistyneet työnantajat ja muut vastuutahot selviytyvät vastuista lähes puhumalla. Mahdolliset yhteisösakot voivat olla tätä suurempia, mutta muutama tuhat tai kymmenen tuhatta euroa ei juuri tunnu suuryrityksen kukkarossa.

4. TYÖN VOIMAPERÄISTÄMISTÄ ON RAJOITETTAVA

Uuden tekniikan käyttöönottoa ja kehitystä on suunnattava siten, että sen antamat mahdollisuudet työolojen parantamiseen käytetään hyväksi.

Työvauhdin kiristäminen palkkausmenetelmillä, pakkotahtisella työjärjestelyllä tai muilla keinoin on estettävä. Työpaikalla tulee olla tehtäviin nähden riittävästi henkilökuntaa ja yksintyöskentelystä on luovuttava kaikissa riskialttiissa tehtävissä.

Työaikalakia on muutettava siten, että ylitöiden teettäminen vähenee. Ylityöt tulee kieltää kokonaisuudessaan ruumiillisesti ja henkisesti raskaissa töissä sekä töissä, joissa on suuri tapaturmavaara tai muita terveydellisiä vaaroja. Lisäylityön teettäminen sopimalla tai poikkeusluvalla tulee poistaa. Hätätyön käyttämisestä ilman laillisia perusteita tulee luopua kaikissa olosuhteissa. Hätätyön käyttöönotosta tulee työnantajan välittömästi ilmoittaa työsuojelun valvontaviranomaiselle.  

Erityisen rasittavissa töissä sekä yö- ja vuorotyössä vuorokautinen työaika on rajoitettava kuuteen tuntiin ja eläkeikä alennettava tuntuvasti.

Vuoro- ja yötyötä ei saa teettää aloilla, joilla se ei ole työn luonteen tai yhteiskunnallisten palveluiden saannin kannalta välttämätöntä. Yhteiskunnallisesti välttämättömän vuorotyön haittoja on vähennettävä muun muassa tauotuksella yövuorossa ja vapaapäivillä työvuorojen vaihtuessa sekä järjestämällä riittävät lastenhoito-, kuljetus-, ruokailu-, terveystarkastus- ja muut palvelut niitä tarvitseville.

Kaikille työntekijöille on taattava nykyisten kesälomien lisäksi kahden viikon palkallinen talviloma.

Irtisanomissuoja on toteutettava lakisääteisesti.

5. KOULUTUS JA TUTKIMUS PALVELEMAAN TYÖNTEKIJÖIDEN ETUJA

Kaikkeen ammattiopetukseen on sisällytettävä riittävästi työsuojeluopetusta. Koulutuksen päämääränä on oltava työympäristön parantaminen ja työntekijäin hyvinvoinnin edistäminen. Jokaiselle työntekijälle on annettava ennen työn aloittamista perusteellinen työhön opastus ja koulutus. Nuorten kesätyöntekijäin

turvallisuusopastusta on kohennettava tuntuvasti. Sama koskee näiden vastuunalaisia esimiehiä. Liian moni nuori on joutunut työtapaturman uhriksi näissä tehtävissä.

Työsuojeluvaltuutetuille ja muille työntekijäin edustajille on järjestettävä riittävästi työntekijöiden ehdoilla toteutettavaa työsuojelukoulutusta. Koulutuksen kustannukset kuuluvat työnantajan maksettaviksi.

Työturvallisuuskeskuksen ja muiden vastaavien valistusorganisaatioiden koulutusperiaatteiden tulee irtautua konsensusajattelusta ja keskittyä työpaikkojen ongelmien ratkaisumalleihin työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden lähtökohdista.

Työsuojelututkimusta on suunnattava turvallisen tekniikan kehittämiseen. Tutkimustehtäviä on annettava Työterveyslaitokselle, teknillisille yliopistoille, Teknologian tutkimuskeskukselle VTT:lle ja ammattikorkeakouluille.

Työsuojelututkimuksen tulee ensisijaisesti palvella työpaikkojen käytännön tarpeita. Tutkimuksen tulee suuntautua pääsääntöisesti työsuojelumääräysten ja -ohjeiden valmisteluun ja tämän tukemiseen. Lainsäätäjän ja työsuojeluhallinnon tulee olla kiinteässä yhteistyössä tutkimuksen kanssa.

Työlääketieteen osuutta on voimakkaasti lisättävä terveydenhuollon henkilöstön koulutuksessa ja työterveyshuollon henkilöstön koulutusta on laajennettava ja syvennettävä.

Työterveyslaitoksen tutkimustoiminnan tulee painottua nykyistä voimakkaammin kansanterveydellisesti merkittävien sairauksien ja työn välisten yhteyksien selvittämiseen. Työolosuhteita koskeva normitus tulee olla tässäkin pääsuuntana. Työterveyslaitokseen kohdistetuista valtion säästösuunnitelmista tulee luopua eikä henkilökunnan vähentämisiin tämän johdosta tule ryhtyä. Päätetyt irtisanomiset tulee peruuttaa.

6. TYÖTERVEYSHUOLTO IRTI TYÖNANTAJISTA

Työterveyshuollon päätehtävä on sairauksien ennaltaehkäisy, mutta siihen on kuuluttava myös sairaanhoitoa ja kuntoutusta.

Työnantajan on kustannettava työterveyshuolto kokonaisuudessaan.

Työterveyshuolto on järjestettävä niin, että työterveyshenkilöstö ei ole työsuhteessa työnantajaan.

Terveyskeskuksiin on varattava riittävät henkilökunta- ja muut resurssit työterveyshuoltopalveluiden tarjoamiseksi ja toteuttamiseksi.

Työterveyshuoltotoiminnan laaja yksityistäminen on keskeytettävä ja siirrettävä palvelujen saanti julkisen hallinnon vastuulle.

Myös vuokratyöntekijät ja muut lyhytaikaisissa työsuhteissa työskentelevät tulee saattaa täysimääräisesti lakisääteisen työterveyshuollon piiriin. Näin myös maahanmuuttajatyöntekijöiden kohdalla. Yksityisen työnvälityksen tulee muutenkin varmistua välittämiensä työntekijöiden työturvallisuudesta. 

Kaikille työntekijöille on tehtävä määräaikaiset terveystarkastukset, joiden sisältö ja ajoitus riippuvat työstä ja työoloista.

Työterveyshenkilöstön on noudatettava lain mukaista vaitiolovelvollisuutta. 

Jos lääkäri, työterveyshoitaja tai työsuojeluvaltuutettu epäilevät työntekijällä olevan työperäisen sairauden, heillä on oltava oikeus ja velvollisuus ohjata tämä

jatkotutkimuksiin. Tällaisista tapauksista on aina ilmoitettava työsuojeluviranomaisille.

Kaikki tunnetut työolojen sairauksia aiheuttavat tekijät on hyväksyttävä ammattitautien aiheuttajiksi. Vanhat asbestisairaudet on otettava täysimääräisten korvausten piiriin. Nykyisin yleistyneet rakennusten kosteusvaurioiden aiheuttamat työperäiset sairaudet tulee hyväksyä ammattitaudeiksi. Laajoihin "homekorjauksiin" on ryhdyttävä viipymättä.

Työterveyshuollon työpaikkaselvitykset tulee suorittaa työntekijäin valvonnassa ja niiden perusteella tehtävät työolojen korjaussuunnitelmat tulee saattaa työntekijöiden hyväksyttäviksi.

Terveydelle vaarallisten aineiden merkitsemisjärjestelmä on saatava kattavaksi ja asianmukaisesti täytetyt käyttöturvallisuustiedotteet on oltava työntekijöiden nähtävillä. Syöpäsairauden vaaraa aiheuttavien aineiden luetteloa on laajennettava määräajoin siten, että se kattaa kaikki syöpäsairauden vaaraa aiheuttavina pidettävät aineet, joita esiintyy työympäristössä. Työnantajan on ilmoitettava kaikki näille aineille altistetut työntekijät viralliseen ASA-tiedostoon.

Työnantajalla tulee olla velvollisuus uudelleensijoitustoimiin, uudelleenkoulutukseen tai ammatilliseen kuntoutukseen, jos työntekijä ei terveydellisistä syistä voi jatkaa entisessä ammatissaan.

7. TYÖOLOT KUNTOON JOUKKOVOIMALLA

Hyvä ja lainmukainen työympäristö on turvallinen, terveellinen, viihtyisä ja työntekijöiden kannalta heitä kaikin puolin kehittävä kokonaisuus. Tämän tavoittamiseksi työolot on saatettava vähintään työsuojelumääräysten, -ohjeiden ja asiantuntijatahojen edellyttämälle tasolle.

Ammattiyhdistysliikkeen on palattava joukkotoiminnan organisointiin myös työympäristöä ja työsuojelua koskevissa kysymyksissä. Työnantajapuoli pyrkii useimmissa tapauksissa työntekijäin terveyttä vaarantaviin säästöihin työolojen kohentamista vaativissa kustannuksissa. Taloudellisen tuloksen maksimoinnissa.                                                                                                   

otetaan näin tietoisesti riskejä myös liike- ja tuotantotoimintaan oleellisesti kuuluvissa työympäristökysymyksissä.

Työsuojelukamppailun luokkaluonne on ymmärrettävä todellisuutena eikä annettava yleisen konsensushakuisen ilmapiirin näissäkään asioissa harhauttaa työntekijöitä ja heidän edustajiaan sitkeyttä ja kärsivällisyyttä vaativassa toiminnassa työtätekevien terveyden puolesta.   

Lähdeaineisto:

Terveysrintama ry:n moniste vuodelta 1984 "Työsuojelukamppailun luokkaluonne, historia, nykypäivä ja tulevaisuus" ja sen liitteenä olevat Terveysrintaman vanhat työsuojeluohjelmat.

Niistä on lainattu STP:n ohjelmaluonnokseen alaotsikointi ja joitain tavoitekohtia. Näitä on modernisoitu nykypäivää vastaaviksi. Ohjelmaluonnokseen on lisätty Terveysrintaman ohjelmiin verrattuna monia kohtia nyky-Suomen työelämän tarpeita ajatellen. Eri toimialojen työsuojeluaktiivien ja asiantuntijoiden kokemuksia on otettu huomioon.